Asiakkaidemme kokemuksia meistä

Millaisia kokemuksia asiakkaillamme on Amidan palveluista? Millaista apua he ovat saaneet kuntoutumisensa ja hyvinvointinsa tukemiseksi? Lue asiakkaidemme omista kokemuksista.

Fysioterapia ja akupunktio

Isäni sai avun

”Isäni sairastui laajaan aivoverenvuotoon alkuvuodesta 2016. Aivoverenvuodon seurauksena isälleni tuli kehon oikean puolen halvaus sekä vaikea afasia. Puolen vuoden sairaalajakson jälkeen hän aloitti kuntouttavan fysioterapian fysioterapeutti Antero Uimosen ohjauksessa.

Fysioterapia Anteron kanssa lähti sujumaan heti alusta mutkattomasti. Antero esitti oman näkemyksensä isän fysioterapian tarpeista ja tavoitteista kuunnellen ja huomioiden meidän omaisten toiveet. Meistä omaisista oli mukavaa, että Antero aina perusteli ja selvensi ammatillisen näkemyksensä, jotta me omaisina aina ymmärsimme miksi mitäkin tehdään. Tämä myös vahvisti aina uudelleen meidän omaisten näkemystä siitä, että Anterolla on erittäin laajat tiedot ja taidot omalta alaltaan. Meille on myös tullut selväksi se, että Antero jatkuvasti ”päivittää” tietojaan ja hänellä on valtava kiinnostus omaa alaansa kohtaan. Antero kohtaa asiakkaansa yksilönä ja ihmisenä ja on aidosti kiinnostunut hänen kuntoutumisestaan. Hän tekee työnsä suurella motivaatiolla ja sydämellä.

Olemme tarvinneet kuntoutuksen aikana useamman kerran todistuksia ja lausuntoja fysioterapiasta erilaisia hakemuksia yms. varten. Antero on aina toimittanut tarvittavat todistukset ja lausunnot viivyttelemättä ja erittäin hyvin laadittuina. Nämä lausunnot ovat auttaneet meitä saamaan isäni kuntoutukseen liittyviä asioita mukavasti eteenpäin.

Olen itse omaisena halunnut osallistua isäni kuntouttamiseen omien mahdollisuuksieni mukaan ja tässä kohtaa Antero on ollut suurena apuna. Anterolta olen saanut valtavasti tietoa sekä myös taitoja, joilla voin itse osaltani edesauttaa isäni kuntoutumista kotona. Antero on neuvonut ja ohjannut minua niin, että kykenen suoriutumaan kevyistä fysioterapeuttisista liikkeistä isäni kanssa kotona. Tämä on ollut erittäin tärkeää isäni kuntoutumisen edistymisen kannalta, sillä nyt kuntoutumista voi tapahtua myös niin päivinä kun isällä ei ole fysioterapiaa.

Tärkeintä on kuitenkin se, että itse kuntoutuja, isäni, on ollut enemmän kuin tyytyväinen käydessään fysioterapiassa Anteron luona. Fysioterapia- päivästä on tullut isälle viikon paras päivä, mitä me kaikki odotamme. Noina päivinä isä on aina hyvällä tuulella. Vaikkei isä pysty puhumaan, tiedän, että hän luottaa Anteroon ja kokee edistyvänsä parhaiten Anteron ohjauksessa. Isä saa valtavasti motivaatiota Anterolta ja tämänkin vuoksi yhteistyömme tulee

jatkumaan.”

- Kuntoutujan tytär

Usko kuntoutumiseen palautui

”Olen 78-vuotias eläkeläinen, joka polvileikkauksen pitkä odotuksen ja leudon talven pääkallokelien vuoksi makoilin sisällä liian pitkään, ja siksi kadotin kävelykykyni: pystyn liikkumaan vain kyynärsauvojen tai rollaattorin varassa. Halusin kuitenkin oppia kävelytaidon uudelleen.

Fysiatri tutki tilanteeni ja kirjoitti 15 kerran hoitomääräyksen, johon kuului allasterapiaa ja kuntoharjoituksia. Fysioterapeuttinani toimi Antero Uimonen, joka osoittautui varsin monitaitoiseksi: hän hallitsee niin vesiterapian kuin kuntoharjoitteiden opastuksen. Lisäksi hän on perusteellisesti perehtynyt akupunktiohoitoon, jota olen saanut hoitojakson puolesta välistä alkaen.

Uimonen on huolellinen ohjaaja, hän on tarkkaavaisesti havainnut asentoani ja liikeratojani sekä korjannut niitä. Hän on opettanut käyttämään oikein kyynärsauvoja ja rollaattoria ja säätänyt molemmat laitteet oikealle korkeudelle, mikä auttoi siirtymään sauvoista rollaattoriin, joka tuntui pitkään hyvin vaikealta.

Terapeutti Uimonen on lisäksi hyvin kekseliäs, hän antoi mm. vinkin miten kotioloissa voi parantaa ryhtiään vaikkapa tiskatessa: ei saa olla selkä kyttyrässä vaan lantio eteenpäin työnnettynä, jolloin asento tukee seisoma-asennon etsimistä. Hän on pystynyt suoralta kädeltä myös vastaamaan, mistä jotkin fysiologian ongelmani johtuvat, esim. miksi jalkateräni kääntyy tahattomasti sisäänpäin.

Ohjatun kuntoutuksen lisäksi olen pyrkinyt itse edistämään paranemistani tekemällä tunnin-puolentoista tunnin rollaattorikävelyn päivittäin. Se näyttää vähentävän jäykkyyttäni ja aamun kivuliaisuuttani.

Hoidon vuoksi olen välähdyksittäin saanut uskoa siihen, että opin vielä kävelemään, vaikka siihen on vielä matkaa. Esim. 12.10.17 tapahtui sellainen ihme, että puuhastellessani kotona selkäni ojentui asentoon, jossa pystyin kävelemään ilman mitään apuvälinettä. Kävelin tunnin tai puolentoista tunnin ajan. Se meni vielä ohi, mutta…”

- Nainen 78-vuotta

Tehokasta allasterapiaa

”Olen käynyt allasterapiassa, joka on toteutettu Sotainvalidien Sairaskodin terapia/allastiloissa Jyväskylässä. Terapia on toteutettu sovitun suunnitelman mukaisesti keskimääräisesti 1x/vko käynteinä ja terapian kesto 1 tunti/kerta.

Allasterapia on osoittautunut kohdallani ainoaksi tehokkaaksi terapiamuodoksi. Terapeutti on tehnyt henkilökohtaisen suunnitelman ja ohjelman, jota on toteutettu niin kotona terapian väliaikoina kuin myös altaassa ohjattuna.

Terapiassa on huomioitu mahdollisimman kokonaisvaltaisesti tarvitsemani yksilöllinen terapia ja se on toteutettu niillä keinoin, jotka ovat olleet minulle henkilökohtaisesti soveltuvimmat ja joita käyttäen on voitu maksimoida allasterapian hyödyt kohdallani. Terapian aikana terapeutti on huomioinut minun fysikaalisen tuen tarpeeni kokonaisvaltaisesti ja olen saanut apua myös muihin raajojen kipu/ongelmakohtiin.

Allasterapia on vaikuttanut ja mahdollistanut rajoittuneen liikuntakykyni vaiheittaisen paranemisen. Ajoittain terapian ollessa tauolla olen huomannut sen oleelliset vaikutukset mm. heikentyneenä liikuntakykynä ja siten että jalkojeni jäykkyys ja kiputilat ovat palanneet ja pahentuneet. Tarkoitan, että kun terapia on syystä tai toisesta jouduttu jättämään väliin niin jo 2-3 viikossa kivut sekä liikuntaongelmat palaavat. Olen todennut, että tarvitsen säännöllistä ohjattua ja yksilöllistä allasterapiaa jatkuvaluontoisesti.

Terapeutti Antero Uimonen on saanut toteutettua tarvitsemani allasterapian säännöllisesti ja ohjannut minua myöskin ns. kotiharjoitteisiin, jotka osaltaan tukevat liikuntakykyäni ja sen ylläpitämistä. Antero on osannut huomioida kokonaisvaltaisesti rajoitteeni (kuuro/kuulovamma) ja huomioinut ne yksilöllisessä opetuksessaan ja ohjauksessaan mikä on ollut erittäin tärkeää minulle.

Saamani opetus, ohjaus ja terapian toteutus on ollut erittäin hyvää ja voin suositella sitä muille oivallisena terapiamuotona ja Anteroa hyvänä terapeuttina.”

- Nainen 74-vuotta

Voin suositella

 

”Voin suositella erittäin lämpimästi Anteron akupunktiohoitoja, koska ne toimivat. Olen saanut avun sekä pahoihin endometrioosivaivoihin, että lannerangan/alaselän akuutteihin jäykkyystiloihin... Peukku x 100.”

- Nainen 40-vuotta

Läsnäolevaa hoitoa

 

”Akupunktiokokemus oli erinomainen. Ammattitaitoinen ja lämpimän läsnäoleva. Vaivaton ja vakuuttava.”

- Iida

Loistava palvelu

 

”Loistava palvelu ja erityisesti akupunktiossa. Akupunktio oli minulle uusi kokemus ja olin vähän epäileväinen auttaako se. Mutta niin vaan kävi, että vuosikaudet vatsaani sairastanut eri tavoin niin vaan siitä on ollut huomattava apu minulle.  Suosittelen kovasti kokeilemaan akupunktiota vaivoihin mitä ne sitten ikinä ovatkaan.”

- Anita

Hyvä vaikutelma

”Ehdoton suositus, ensivaikutelma priima.”

- Jussi

"Ilman psykofyysistä fysioterapiaa toipumiseni traumasta olisi jäänyt kesken"

”Hakeuduin psykofyysiseen fysioterapiaan vuosikymmeniä vaivanneen trauman aiheuttaman jännittyneisyyden vuoksi. Huomasin että psyykkinen sairastuminen oli rajoittanut liikkumistani. Tuo vähä liikkeisyys osoittautui fysioterapian myötä mielen sisäiseksi rajoittuneisuudeksi. Fysioterapian avulla oivalsin, että kykenen liikkumaan normaalisti. Fysioterapiassa tehtyjen rentoutusharjoitusten myötä jännittyneisyyteni muuttui rentouden tilaksi. Sain myös kokemuksen siitä miltä tuntuu olla läsnä tässä hetkessä. Fysioterapian avulla aloin myös tulla näkyväksi esim. puolienpito ja ääni harjoitusten myötä. Tyhjän tuolin terapian myötä luovuin omista sisäisistä vaatimuksistani. Opin siis armollisuutta. Minulla on runsas terapia tausta esim. psykoterapia ja taideterapia. Psykofyysinen fysioterapia yhdistettynä esim. psykoterapian kanssa antaa asiakkaalle mahdollisuuden kuntoutua kokonaisvaltaisesti keho ja mieli huomioiden. Minulle psykofyysinen fysioterapia oli matka näkyväksi tulemiseen ja rentouden kokemiseen. Nyt minulla on kosketus kehooni ja koen psyykkisesti olevani tasapainossa ja ehyt sekä näkyvä. Ilman psykofyysistä fysioterapiaa toipumiseni traumasta olisi jäänyt kesken.”

- Nainen 50v.

Helpotusta ahdistuneisuuteen ja jännittyneisyyteen

"Minulle suositeltiin psykofyysistä fysioterapiaa ahdistuneisuudesta johtuvan jännittyneisyyden vuoksi. Terapia on ollut monipuolista ja se on suunniteltu tarpeideni mukaan. Päivi on ollut hyvin kannustava ja rohkaissut minua. Olen tullut tietoisemmaksi kehoni jännitystiloista ja rentouttamisesta. Koen kehoni olevan arjessani vähemmän jännittynyt ja tunnen olevani enemmän sinut kehoni kanssa. "

 

- Nainen, 32 v.

Kasvilääkintä

Sain rentoutua

 

”Voin lämmöllä suositella Anniinan fytoterapia-hoitoja. Sain rentoutua täysin yrttien hellässä huomassa sekä Anniinan lempeässä läsnäolossa ja kosketuksessa.”

-Maria

Ihmisläheistä palvelua

”Hyvä ihmisläheinen palvelu. Hoidoissa huomioidaan ihminen kokonaisuutena, ei vain keskitytä pelkkään vaivaan.”

- Helka

​​​

Suositus

 

”Ehdoton suositus!”

- Artur

 

Tanssi

 

Monella tavalla hyvä

“Kurssi on ollut monella tavalla hyvä. Alun epävarmat askeleet ovat muuttuneet monipuolisemmiksi, läsnäoleviksi. Ajatus on kulkenut mukana, kuin myös tunteet. Olet ohjaajana luonut mahdollisuuksia. Kiitos kauniista hetkistä!”

- Tanssikurssille osallistuja

Olen nauttinut

“Kiitos ihanasta kurssista. Olen niin paljon nauttinut tanssista. Liikkeestä, joka virtaa.
Kiitos lämpimästä ohjauksesta ja vastaanottavuudesta. Toivottavasti pääsen kurssille uudestaan.”

- Tanssikurssille osallistuja

Kiitos paljon!

“Kiitos todella paljon keväästä, joka on lisännyt omaa kehontuntemusta, koordinaatiota sekä itsetuntoa omasta liikkumisesta ja olemuksesta. Opettajan merkitys tässä on hyvin olennainen, että ilmapiiri on ollut luottavainen ja vapaa. Itse olen joutunut tekemään töitä omien epävarmuuksien kanssa, mikä on hyvä. Negatiivista palautetta ei ole.”

- Tanssikurssille osallistuja

Tasapainoa ja iloa

“Lämmin kiitos! Toit elämääni kaiken sisäisen muutoksen keskellä tasapainoa, iloa ja muistutit siitä lapsesta sisälläni, joka on herännyt uudelleen. Erityisesti nautin alkurentoutuksesta ja sinun kauniin pehmeästä ohjausotteestasi. Siinä oli turvallista levätä ja päästää irti. Sinun sisässäsi asuu lempeys, kiitos sen jakamisesta Annina”

- Tanssikurssille osallistuja

Vapauttava kokemus

“Mulla on ollut yleensä tosi vaikeaa ja kiusallista kaikki vapaa tanssiminen, mutta tää oli tosi vapauttavaa! Oli tarpeeksi ohjausta, ja mielelle tekemistä, että pääsi hyvin fiilikseen. Tanssimeditaation jälkeen oli sekä fyysisesti, että psyykkisestä vapautunut olo!”

- Tanssikurssille osallistuja

 
 
 

HYVINVOINTI JA KUNTOUTUS AMIDA OY
Sammonkatu 8 A, 40100 Jyväskylä

Aukiolo: sopimuksen mukaan
Puhelin: 040 7760044
Sähköposti: amida@hyvinvointiamida.com

Y-tunnus: 2846199-2

  • Facebook
  • Instagram

© Hyvinvointi ja Kuntoutus Amida Oy/2020